Baby shower - Tyttö vai Poika?

Oh Baby juhlakoristeet Babyshower juhlissa
Tyylikästä ja herkullista
Raikas ja tyylikäs juhlakoristelu kruunaa juhlat
Kultaiset yksityiskohdat
Ilmapallo meri
Meille tulee TYTTÖ!
Herkullinen kakku ja upea kakkukoriste.
Oh Baby!
Herkkuja juhlissa.
Ystävän tekemä upea vaippakakku

Minut yllätettiin eilen - odottamatta. Minulle järjestettiin aivan ihanat baby shower -juhlat. Olin itse suunnitellut juhlia ja osallistunut niiden järjestämiseen yhdessä ystäväni kanssa. Suurin yllätys kuitenkin olivat itse vieraat, en etukäteen tiennyt ketä saapuisi paikalle. Olin todella otettu, että suurin osa läheisistä ystävistä ja sukulaisistani pääsivät osallistumaan juhlaan.

Juhliin ei ollut järjestetty mitään erityistä ohjelmaa, joten nautimme hyvästä ruuasta ja toistemme seurasta. Juhlissa oli tarjolla aivan ihania herkkuja, suolaisesta makeaan. Suolaiset tarjottavat päätimme tehdä itse, mutta tilasimme kakun sekä macarons-leivokset. En ollut kertonut tulevan pienokaisen sukupuolta vielä kenellekään joten halusin, että tämä tulisi julki juhlissa. Ajattelin, että kakun päälle olisi ihana hankkia koriste, jonka tekstistä paljastuisi tulevan lapsen sukupuoli. Löysinkin aivan täydellisen sellaisen Ecodecor.fi:stä.

Ecodecor.fi tekee nämä ihanat kakku-koristeet suomalaisesta koivusta ja vieläpä käsityönä! Heillä on laaja tuote- ja värivalikoima. He myös räätälöivät juuri sinun toiveidesi mukaiset tuotteet. Suosittelen suuresti tutustumaan heidän valikoimaan!

Mitä olisikaan babyshowerit ilman siihen kuuluvia koristeita. Löysin täydelliset koristeet Juhlahumua.fi -nettisivuilta. Teeman väriksi valikoitui valkoinen ja kulta. Heiltä löytyy laaja valikoima erilaisiin juhliin sopivia koristeita. Valikoimasta varmasti löytyvät jokaiselle mieleiset koristeet niin arkeen kuin juhlaan.

Sain paljon aivan ihania ja tarpeellisia lahjoja. En toivonut mitään erityistä, sillä olin itse jo hankkinut niin paljon etukäteen. Silti läheiseni osasivat taas yllättää. Sain mm. Tulan free-to-grow -kantorepun, joka tulee varmasti olemaan todella hyödyllinen niin matkoilla kuin arjessakin. Lahjapöytään oli myös ilmestynyt Design Lettersin nokkamuki, Muumi-pussilakanat, Suloinen tarina sinusta -vauvakirja, Milestone vauvakortit ja paljon muuta.

Ystäväni oli tehnyt minulle myös vaippakakun ja se oli aivan ihana! Mukana oli suloisia sekä tarpeellisia lahjoja vauvan ensimmäisille kuukausille. Valtavan vaippamäärän lisäksi mukana oli myös mm. muutama tutti, sinkkivoide, öljy, pehmeä pupu, tuttinauha ja sukkia sekä paljon muuta. Tulevaa äitiäkin oli muistettu pienillä suklaapatukoilla. En meinannut raaskia avata kakkua lainkaan, kun se oli niin kaunis.

Huomasin näitä kuvia editoidessa, että kuvia löytyi ainoastaan alku valmisteluista, joita Mikael kävi ottamassa ennen vieraiden saapumista, eikä vieraista tullut otettua yhtään kuvaa. Joitakin instagram-stooreja vieraat ottivat ja minä jaoin niitä sitten omassa kanavassani. Harmittaa hieman, mutta näin jälkikäteen ajateltuna ainakin nautin täysillä ihmisten läsnäolosta ja seurustelusta.

Vaikka olin tietoinen näistä juhlista niin silti tuntui todella tärkeältä ja ihanalta, että juuri minua ja pientä tulokasta varten oltiin kokoonnuttu. Olen todella kiitollinen ja iloinen siitä, että elämässäni on näin paljon todella mahtavia ihmisiä. Ja tosiaan meille tulee tyttö! Odotamme häntä suurella ilolla!

-Hennica

Kakkukoriste saatu Ecodecor.fi

Juhlakoristeet saatu Juhlahumua.fi